Peliplaneetta.net
Rekisteröidy Log in
Pelit
Moninpelit
Info

 Sunnuntai, 7. syyskuuta 2008
Jarkon demoputka
Keskiviikko, 28. helmikuuta 2007 klo 15:58



Laskin tässä taannoin kustannussyistä ADSL-liittymäni nopeutta puolella - kaksimegaisesta vaivaisen yhden megan yhteyteen. Kuten arvata saattaa, ei kestänyt aikaakaan, kun vaihdos alkoi jo harmittaa. Eipä sinänsä, etteikö megainen linja peruskäytössä piisaisi hyvinkin, mutta annahan olla kun ryhdyin imuttelemaan Demoputkaan materiaalia. Tämän kuun putkan isokokoisin puolentoista gigatavun jööti tulla tuprutteli tuntitolkulla, jona aikana allekirjoittanut ehti turhaantumaan moneen otteeseen. Kunhan löytyy eduskuntavaaliehdokas, joka lupaa kansalaisille nopeampia ja halvempia nettiliittymiä, saakoon hän minun ääneni.


Runaway 2 - The Dream of the Turtle

www.runaway-thegame.com

Peli, jossa on moottorisaha, ei voi olla huono.
Klassisten point & click -seikkailupelien ystäville on luvassa taas naksuteltavaa vähäksi aikaa, kun Runaway - The Dream of the Turtle rynnistää markkinoille maaliskuun alkupuolella. Espanjalainen Pendulo Studios on tehnyt jälleen varsin pätevää työtä kyseisen genren hyväksi. Sarjan ensimmäinen osa myi varsin mukavasti, kokonaista 600 000 kappaletta, mikä lienee seikkailupeleistä puhuttaessa varsin ronski määrä. Pelin pääosissa ovat tietenkin ihanan kinkkiset pulmat, kauniisti toteutettu grafiikka sekä persoonalliset pelihahmot. Varsinainen päähenkilö, Brian, onkin tuttu jo pelin ensimmäisestä osasta. Pelin kokoversiossa seikkaillaan varsin vaihtelevissa maisemissa ympäri maailmaa. Demoversio tarjoaa maistiaisen Alaskan lumisista maisemista, jossa Brianin tehtävänä on selvittää hassumarjoja maistellut kaverinsa takaisin selväpäisten kirjoihin.


Mutta missä se kilpikonna on?

Peli, jossa on hullu tiedemies, ei sekään voi olla huono.
Visuaalisesta loistostaan huolimatta peli ei kuitenkaan vaadi uusinta teknologiaa toimiakseen. Piirretyt ja esirenderöidyt grafiikat pyörivät mukavasti vuosituhannen alkupäänkin koneilla. Animaatio on varsin letkeää ja sitä on niin paljon, ettei TDotT:n budjetti liene sieltä pienimmästä päästä. Myös ääniraita onnistuu vakuuttamaan kyynisemmänkin seikkailupelifanin. Käsikirjoituskin vaikuttaa perin laadukkaalta, mikä lieneekin hyvän seikkailupelin ehdoton elinehto. Pelin huumori vaikutti demon perusteella hieman turhankin kuivalta, eikä sinänsä aiheuttanut mitään hillittömiä naurunpyrskähdyksiä. Noin muuten en pelistä isompaa valituksen aihetta äkkiseltään keksikään. Runaway 2 on genrelleen lujan uskollinen laatuteos, jota voi estoitta suositella kaikille alan harrastajille.

Imuroi tiedostoRunaway 2 -demo


Silverfall

www.silverfall-game.com

Jos pelissä kuolee, menettää varusteensa. Tämä koskee myös vaatteita.
Lupaavan odottavissa merkeissä liikutaan myös ukrainalaisen KievGamesin työstämässä Silverfall-roolipelissä. Tämän kevään aikana julkaistavasta pelistä voinee demoversion perusteella jo povata jonkinasteista hittiä. Vaikka pelin perimmäinen idea onkin melko perustavaa laatua roolipelien saralla, on pelin tunnelma ja visuaalinen ilme kuitenkin harvinaisen tuore. Vaikutteita on otettu niin Falloutista kuin Diablostakin, mutta kuitenkin sen verran hyvällä maulla, ettei Silverfall mikään klooni missään nimessä ole. Vaikka hahmon taitojen kehitys ja miekanheiluttelu edustavatkin sitä tuttua RPG-kauraa, on pelimaailman pääosassa tällä kertaa perinteisen fantsun sijaan luonnonvoimia sekä kovaa teknologiaa.


Kyllä putoaa

Valikoiden ulkoasussa on vielä viilattavaa.
Mikäli konehuone on varustettu nykyteknologialla, tarjoaa Silverfall kerrassaan upeaa grafiikkaa. Pelihahmot ovat tyylikkään sarjakuvamaisesti toteutettuja, siinä missä luonto näyttää, jos nyt ei aidolta, niin muuten vain pirullisen hienolta. Kohtuullisen laaja demoversio herättää maistiaisena varsinaisen ruokahalun, mutta osoittaa myös, että peli ei ole todellakaan vielä valmis. Valikot ovat paikoitellen hieman epäselviä ja rumia, ja erinäisiä grafiikkabugeja löytyy etsimättäkin. Tarina vaihtelee eri hahmoilla pelattaessa, minkä johdosta peli tarjoaakin hupia monin verroin pidempään. Kun jokseenkin valtavan pelimaailman läpikotaisin ramppaamiseen kuluu varmasti aikaa viikkotolkulla, riittänee Silverfallilla elinikää hieman keskimääräistä tietokonepeliä pidempään. Toivottavasti tämä vuoden tähän asti tunnelmallisin roolipeli vain maltetaan tehdä valmiiksi asti ennen julkaisua.

Imuroi tiedostoSilverfall-demo


Supreme Commander

www.supremecommander.com

Transformers-henkiset robotit luovat miehekästä maailmanvalloitustunnelmaa.
Reaaliaikaiset strategiapelit ovat polkeneet paikoillaan jo pidemmän aikaa. Command & Conquerin perusideasta ei järin suuria harppauksia olla tehty suuntaan eikä toiseen. Gas Powered Gamesin kehittämä Supreme Commander on herättänyt ennakkoon runsaasti positiivista hälyä erilaisuudellaan. Mikäli ostopäätös on vielä harkinnassa, kannattaa ilman muuta testata vast'ikään julkaistua demoversiota, sillä kaikille strategisteille peli ei todennäköisesti sovellu. Uudistukset vaativat luonnollisestikin aina sopeutumista ja opettelua, eikä Supreme Commanderin kohdalla tehdä poikkeusta. Henkilökohtaisesti olin ainakin jokseenkin pihalla parin ensimmäisen peliyrityksen aikana.


Uusinta uutta

Tässä rakennetaan lentäviä sotahärveleitä.
Supreme Commanderista on ilmeisesti tieten tahtoen pyritty tekemään kaikin puolin erilainen pelikokemus, sillä juuri mikään ei tunnu olevan ennallaan. Kontrollit ovat erilaiset kuin missään muussa ja pelin visuaalinen toteutuskin on tietyiltä osin varsin uniikkia. Uudistusten sulatteleminen kestää hieman aikaa, ja siksipä pelin aloituskynnys onkin hitusen korkeammalla kuin RTS-peleissä yleensä. Yksi harvoista wanhojen aikojen silmäniskuista on se, että demoversion tapahtumat sijoittuvat aavikolle, kuten aikoinaan vuonna 1992 julkaistussa Dune II:kin, jota voitanee pitää RTS-pelien yhtenä tärkeimmistä merkkipaaluista. Vaikka demonsa perusteella Supreme Commander lupailee varsin miellyttävää pelikokemusta, en silti oikein jaksa uskoa, että peli kuitenkaan mullistaisi genreä samassa mittakaavassa, mitä Westwood Studios teki 90-luvulla. Pelin pitäisi olla julkaistu Suomessa tätä kirjoitettaessa.

Imuroi tiedostoSupreme Commander -demo


Lux Delux

http://sillysoft.net/lux/

TAAS Jarkkoa ownataan kuin pässiä narussa.
Tietokoneiden saavuttamasta ylivallasta huolimatta myös perinteisemmät lautapelit ovat onnistuneet säilyttämään jalansijansa pelaajien sydämissä. Aina ei kuitenkaan jaksa ryhtyä kokoamaan 200-osaista pelilautaa, jolloin pahimman nappulannysväyksen nälän taltuttaa tietysti lautapelien pohjalta tehty tietokonepeli. Lux Delux on erittäin suosittuun Riskiin perustuva, kohtuuhintainen strategiapeli. Luxin ensimmäinen versio julkaistiin jo vuonna 2002, mutta kehitystyö on jatkunut läpi vuosien. Viimeisin versionumero päivittyi vast'ikään lukemaan 5.6. Lux Delux on käännetty myös suomenkielelle, joten kielipuolempikin strategisti voi nauttia maailmanvalloituksesta täysin rinnoin.


Otan riskin

Riskiä voi pelata myös avaruudessa.
Lux Delux on varsin järkevästi toteutettu vuoropohjainen strategiapeli, jonka idean sisäistää varsin nopeasti, mutta pelin voittamiseen vaaditaan kuitenkin astetta enemmän perehtymistä. Toisin kuin useimmissa lautapeleissä, pelaajaa ei ole sidottu vain yhteen pelilautaan, vaan erilaisia karttoja löytyy peräti kolmesataa. Pelistä on saatavana versiot niin Windowsille, Mac OSX:lle kuin Linuxillekin, eikä vajaan 25 dollarin hintakaan huimaa päätä. Jos sitä aitoa Riskiä nyt ei vielä sentään tarvitse kaapin pohjalle haudata, tarjoaa Lux Delux kuitenkin aiheeseen enemmän kuin tervetullutta vaihtelua ja lisähupia. Lux Delux on jälleen hyvä esimerkki siitä, että syntyy niitä laatupelejä hieman pienemmälläkin budjetilla.

Imuroi tiedostoLux Delux Windows
Imuroi tiedostoLux Delux Mac OS X
Imuroi tiedostoLux Delux Linux


Jarkko Rotstén
Peliplaneetta.net



Demoputkan testilaitteisto
Windows XP SP2, Athlon 64 X2 Dual Core 3800+, 2048 Mt RAM, Geforce 6600GT 128Mt
Kuvat



















Hae Peliplaneetasta
   

Copyright © 2008 Jippii Mobile Entertainment
Sisällön tuottaa H-Town