Suomen kesä on tunnetusti lyhyt, mutta vähäluminen. Onneksi jätkänshakki ja pasianssi eivät ole ainoat pelit, joilla aikaansa voi sadepäivinä tappaa, sillä netti on väärällään toinen toistaan parempia, klassisempia tai kieroutuneempia, mutta ennen kaikkea ilmaisia pelejä. Tämä ilmaisuus vielä kertautuu, sillä usein kyseiset pelit eivät laitteistovaatimuksiltaan ole viimeisimpien hittien tasolla, ja näin ollen jo muutaman vuoden ikäinenkin kone kelpaa taas oivallisesti pelikäyttöön. Kaikki testatut pelit esimerkiksi pyörivät ilman ongelmia ykköslaitteiston lisäksi myös allekirjoittaneen vanhemmalla työkoneella. Ilmaisputkan toisessa osassa ajetaan siis kilpaa, ihmetellään avaruusoopperaa, pelastetaan (tai pilataan) parisuhde ja autetaan lumiukkoa helvetissä.



Trackmania on jokaisen lapsena (tai lapsenmielisenä) autoradoilla leikkineen päiväuni. Nations on sarjan viimeisin ja samalla täysin ilmainen, Electronic Sports World Cup -pelitapahtumaa varten kehitetty osa. Vaikka kyseinen kilpailu onkin tältä vuodelta jo ohi, on itse peli edelleen täyttä rautaa. Pelaamisen painopiste on moninpelissä. Yksinpelaamista varten löytyy kuitenkin 90 erilaista harjoitusrataa, joilla kaasujalkaansa voi trimmata varsinaisia kisoja silmällä pitäen ja useamman pelaajan vauhtikarkelot onnistuvat joko vuorotellen samalla koneella, lähiverkossa tai netissä.

Minä olin lentäjän poika.

Jo valmiilla radoillakin konepellin eteen puskee ramppia, vaihtoehtoista reittiä ja silmukkaa siihen tahtiin, että Särkänniemen Tornado jää kirkkaasti kakkoseksi. Pelin suola on kuitenkin rataeditori, jolla omat kisapaikat syntyvät muutamassa minuutissa. Erilaisia palikoita riittää ja ratoja voi rakentaa useampaan kerrokseen, joten kaikkein mielikuvituksekkaimmillekin insinöörinaluille riittää väkerrettävää. Kiireisimmät taas voivat yksinkertaisesti kuoria kermat päältä hakemalla muiden parhaat luomukset fanisivustoilta. Ilmaispeliksi Trackmania Nations on hämmentävän laadukas ja myös teknisesti ajan tasalla. Peli pyörii sujuvasti vielä varsin vanhoillakin koneilla, mutta Nvidian sponsorointi pelinkehityksessä takaa ylimääräistä silmäkarkkia etenkin kyseisen yhtiön uudempien grafiikkakorttien omistajille.

Trackmania Nations

Nimeni on keisari Pirk ja tulin val öh, tuomaan valon tähän galaksiin!

Star Control 2 on yksi niitä pelejä, joita muistellaan kuin vuoden 1995 Suomen kiekkokultaa. Windowsille, Linuxille ja Macille vapaaehtoisvoimin tehty, nyt jo varsin valmiin oloiseen beta-versioon ehtinyt käännös tarjoaa loistavan tilaisuuden selvittää, onko vaarien (tähtien)sotajorinoissa kyse vain ajan kultaamista muistoista vai kenties sittenkin jostain ihan muusta. Peli alkaa tilanteesta, jossa pelaajan johtama alus palaa vuosien tutkimusmatkalta takaisin Maahan, vain huomatakseen, että sota Ur-Quan -valloittajia vastaan on hävitty ja koko galaksi on orjuuden ikeen alla. Tämä ei tietenkään käy laatuun ja pelaajan johdolla taistelu galaktisen demokratian tai vaihtoehtoisesti entistä rautaisemman diktatuurin puolesta voi alkaa.



Työtä on enemmän kuin tarpeeksi. Resursseja pitäisi kerätä planeettojen pinnoilta, emoalusta parantaa ja laivastokin rakentaa. Ilman liittolaisia ei myöskään pitkälle pötkitä, mutta yksinäistä avaruudessa ei ole, siitä pitävät huolen galaksia asuttavat lukuisat muukalaisrodut. Tarina kaiken kaikkiaan on loistava, eri roduilla on historiansa ja ylipäätään omat näkemyksensä asioista ja kaiken lisäksi pelin suola, eli avaruustaistelu on harvinaisen addiktoivaa herkkua. Koiratappelut käydään arcade-henkisesti kahden aluksen välillä ylhäältä päin kuvatussa avaruudessa ja eri aluksien heikkouksien ja vahvuuksien tunteminen on ehdoton lähtökohta taisteluissa pärjäämiselle. Vaikka alun perin vuonna 1992 julkaistu peli ei teknisesti häikäise, on sisältö sen verran laadukasta tavaraa, että teosta voi varauksetta suositella niin nostalgiahetkiin, historiasta kiinnostuneille, kuin vaihtelua kaipaaville nykypelaajillekin.

The Ur-Quan Masters 0.5.0



Jotain näin kieroutunutta osaavat tehdä vain suomalaiset. Kuten nimestä voi päätellä, ei lumiukon päivä ole mennyt ihan putkeen. Syiden pohtimiseen ei kuitenkaan ole liiemmälti aikaa, sillä tulta ja tulikiveä tarjoileva ympäristö ei näin viileälle kaverille lupaa varsinaista elämän kevättä. Paikallinen, kovasti Planescape: Tormentin ilmassa leijuvaa Morte-pääkalloa muistuttava asukas kuitenkin tietää kertoa, että helvetin alin piiri on kuin onkin jäätynyt ja tästä sisuuntuneena pallopään matka läpi tulisten järvien voi alkaa.

Huh hellettä!

Helppoa lumiukolla ei ole, siitä pitävät huolen putoilevat kivet, laava ja demonit, mutta viimeksi mainittuja sentään voi viskoa omalla päällään reitin selvittämiseksi. Ennenaikaista sulamista voi myös välttää lainaamalla lunta muilta huonompionnisilta lajitovereilta, joita siellä täällä kentissä viruu. Toteutukseltaan peli on tyylikkään omaperäinen. Grafiikka on yhdistelmä paperinukkemaisia hahmoja ja erilaista romua valokuvaamalla toteutettuja taustoja. Virkistävän groteskista asetelmasta ja teknisestä toteutuksesta johtuen peli tuo vahvasti mieleen Tim Burtonin animaatiot Painajainen Ennen Joulua ja Corpse Bride.

Tarinan kuljetus tapahtuu tyylikkäillä, pääosin mustavalkoisilla still-kuvilla ja mielenkiintoisten henkilöiden vuoksi sitä myös seuraa mielellään. Itse peli on yhdistelmä tasoloikkaa ja kevyttä ongelmanratkontaa, mikä toimisi varsin hyvin, jos kontrollit olisivat hieman tarkemmat. Nykyisellään jotkin kohdat pelissä ovat lähes raivostuttavan vaikeita joko lumimiehen tai todennäköisemmin irtopään päätyessä kerta toisensa jälkeen epätoivottuihin osoitteisiin. Onneksi kentät ovat lyhyitä ja uudelleen saa yrittää niin usein kuin haluaa. Erityisen pitkä peli ei loppuen lopuksi ole, mutta toimii mielenkiintoisen toteutuksensa vuoksi silti virkistävänä välipalana, mikäli kärsivällisyys riittää rasittavimpien kohtien kahlaamiseen.

Snowman in Hell 2.11

Ai minä en osaa laittaa yhtä hyvää ruokaa kuin äitisi?

Lopuksi vielä jotain täysin erilaista. Facade on paitsi peli, myös interaktiivinen näytelmä. Pelaajan osana on tuttavapariskunnan luona vierailevan vanhan ystävän rooli, mutta jo ulko-ovella selviää, että pariskunnan välit ovat kaikkea muuta kuin kunnossa. Luvassa on noin vartin verran kiusallisia tilanteita ja parisuhdekiemuroiden selvittelyä, jossa pelaajan reagoinnilla on merkittävä rooli lopputuloksen kannalta. Ja näitä lopputuloksia riittää. Lyhyestä kestosta huolimatta, tai ehkä juuri siitä johtuen, Facaden pariin tulee palattua tasaisin väliajoin ihan vain ihmettelemään, saisiko tapahtumia vietyä vielä johonkin erilaiseen suuntaan.



Ulkoasultaan Facade muistuttaa jossain määrin South Parkia. Ratkaisu on toimiva, sillä paperinukkemaisista hahmomalleista huolimatta henkilöt ovat ilmeiltään ja eleiltään harvinaisen eläviä. Ääninäyttely on samoin loistavaa ja usein äänensävyt ja eleet kertovat paljon enemmän henkilöiden ajatuksista kuin sanat. Tilanteisiin voi reagoida useilla tavoilla aina lähentelystä ärsyttämiseen ja puolueettomana pysyminen on mahdotonta, sen verran hanakasti kumpikin osapuoli hakee pelaajalta sympatiaa ja tukea mielipiteilleen. Kanssakäymisen keskeisin osa on keskustelu, joka hoituu yksinkertaisesti kirjoittamalla halutut repliikit ruudulle. Lisäksi kosketuksiin ympäristön ja ihmisten kanssa pääsee hiiren ja näppäimistön avulla.

Jotta Facadesta jotain saisi irti, on englannin oltava kohtuullisen hyvin hallussa ja kirjoittamisen syytä luonnistua nopeasti, ainakin mikäli pariskunnan torailuihin aikoo saada oman sanansa väliin. Kaiken kaikkiaan Facade on kuitenkin loistava esimerkki siitä, että mielenkiintoisen pelin ei välttämättä tarvitse käsitellä mitään elämää suurempaa, tai edes toista maailmansotaa. Vastaavanlaista interaktiivisuutta ja vapautta kun näkisi jonain päivänä vielä hieman laajemmassa mittakaavassa missä tahansa pelissä, olisi ainakin allekirjoittanut täysin myyty.

Facade

Pasi Piispa
Peliplaneetta.net

Testilaitteisto:

Windows XP, Athlon64 3500+, 1024 Mt RAM, Geforce 7900 GT ja
Windows XP, Athlon 2200+, 768 Mt RAM, Geforce 4200 Ti