Onhan sitä jo odotettukin. Nimittäin Nintendon todellista panostusta verkkopelaamiseen. Gamecuben verkkokortti jäi lähinnä puuhasteluksi, eikä DS:n WLAN-kelpoisuudestakaan tiennyt edes kovin moni koneen omistava, vaikka moninpelejä lähistöllä olevien kanssa sillä toki onkin tahkottu jo pitkään. Nyt homma muuttuu rytinällä, kun Nipa marssittaa markkinoille helpon tavan liittää DS langattomaan verkkoon ja Internetiin, ja palan painikkeeksi vielä todellisen killer appin sillä pelattavaksi.

Palikka ei ole varsin koolla pilattu.

Nintendon WiFi-adapteri on itse asiassa uudelleen paketoitua, normaalia PC-rautaa. Buffalon valmistama laite on USB-porttiin liitettävä tukiasema, joka jakaa Windows XP -koneen verkon DS:lle ilmojen halki. Mukana seuraa ajurilevyke, josta asennetaan erityinen ohjelmisto valvomaan laitteen käyttöä. Joka kerta, kun DS yrittää ottaa siihen yhteyden, ohjelmisto tuo ruutuun ikkunan, joka kertoo miltä koneelta pyyntö tulee. Samoin ohjelman kautta voi koko ajan valvoa, mille laitteille verkkoa jaetaan. Näin naapurien WLANilla surffauksen kulta-aikana tämä on tervetullut ominaisuus.



Verkkopalikka asentui testikoneen Windows XP Home -käyttöjärjestelmään täysin ongelmitta. Muille käyttiksille ei tukea ole, eikä taida olla tulossakaan, mikä on tietysti iso harmi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö pelaaminen onnistuisi myös Mac-, Linux- ja antiikkiwindows-talouksissa: DS osaa nimittäin yhdistää myös ihan oikeaan WLAN-verkkoon, jos moinen reititin tai tukiasema on hankittuna. Tällöin WiFi-palikkaa ei tarvitse ostaa ollenkaan, mutta asetusten teko on hankalampaa: käytettäessä Nintendon laitetta riittää yksi painallus, normaaliin verkkoon yhdistäessä on syötettävä asetuksia itse. Kosketusnäyttö tosin helpottaa tätäkin vaihetta huomattavasti.

Toimituksessa on 128-bittisellä WEP:llä suojattu verkko, jota jakelee Linksys WRT-54GS -reititin. Mario Kartin verkkoselaintoiminto löysi verkon heti, ja siihen yhdistäminen sujui myös hetkessä. Peleissä ei ilmennyt verkkoviivettä nimeksikään, eikä yhteys katkeillut missään vaiheessa.

Yllä kolmiulotteiset maisemat, alla selkeä kartta, kilpasilla kaverit verkosta.

Kun kerran teknologia on kasassa, kannattaa sille tehdä heti jokin mainio sovellus. Nintendo tiesi tämän ja viivytti DS:n Mario Kartin julkaisua, kunnes verkkotuki toimi varmasti. Lopputulos on yksi parhaista, ellei yksinkertaisesti paras, käsikonsolilla pelattava verkkopeli. Se on aika paljon sanottu, kun vastassa on Sony PSP, jonka kohdalla verkkopelaamista on mainostettu alusta alkaen. Mario Kart on aina ollut loistavan lähestyttävä pelisarja, ja DS-versio tuo yhteen sen huippuhetkiä neljän aiemman konsolin ajalta, lisäten vielä mukaan uusia ratoja ja ominaisuuksia. Suurimmaksi osaksi uudistukset maistuvat myös veteraanille, vaikka itse en niin fanitakaan driftaus-ajotyyliä tässä pelissä, mielestäni alkuperäisen SNES-version ajotuntuma oli kuitenkin se kaikista paras.

Teknisen toteutuksen osalta MKDS saa arvosanan "asiallinen". Kosketusnäyttöä ei erityisemmin pelissä hyödynnetä, mutta tällaiseen toimintaan ristiohjain sopiikin paremmin. Samoin alemman näytön osana on toimia pelkkänä karttana, kun ajotoiminta keskittyy ylänäyttöön. Mutta vaikka kosketus- ja tuplanäyttö ovatkin DS:n erikoisuudet, ei niitäkään tarvitse välttämättä käyttää vain niiden itsensä vuoksi.

Yksinkin pelatessa Mario Kartissa riittäisi tekemistä. Ratoja ja sarjoja on lukuisia, samoin erilaisia "ajotehtäviä". Nämä jälkimmäiset tosin eivät minusta istu Mario Kartin henkeen niin hyvin kuin voisi kuvitella, ja osa niistä on aikamoista häsläystä. Ajotaitoja on kuitenkin hyvä harjoitella kotosalla, että pääsee käsiksi siihen, mikä Mario Kart DS:ssä on niin loistavaa.



Verkkopeliin yhdistämisessä on tiettyä mystiikkaa. Kaikki on tehty niin yksinkertaiseksi, että muihin konsoleihin tottunut odottaisi ehkä enemmänkin säätömahdollisuuksia - nyt vain lähinnä odotellaan, mitä kone tekee. Peli muodostaa moduulista ja DS:stä "parin" ja tallentaa koneen muistiin ilmeisesti jonkinlaiset asetukset. WLAN-verkkoja voi määritellä kolme, ja peli valitsee niistä automaattisesti sen, jonka alueella ollaan. WiFi-sovittimeen yhdistäminen on vielä oma erillinen vaihtoehtonsa.

Luigin kartanossakin vieraillaan, tällä kertaa kaahaamassa.

Peliseuran etsiminen on tilanteesta riippuen pitkä prosessi. Peli yrittää pitkään löytää kolme vastustajaa, ja jos se ei heti onnistu, etsitään uudelleen, ja vasta sitten hyväksytään pienempi pelaajamäärä. Tottahan se on, että sitä hauskempaa mitä enemmän pelaajia, mutta myös sitä hauskempaa, mitä nopeammin pääsee pelaamaan. Minuutin odottelu tuntuu pitkältä, kun mieli palaa radalle.

Mutta kun kisa alkaa, odottelu on helppo antaa anteeksi. Peli on sitä mitä Mario Kart yleensäkin, erinomainen moninpeli - mutta nyt vastustajina on koko ajan oikeita ihmisiä, jotka juonittelevat power-upeilla aivan kuin pelaaja itsekin. Yhdistettynä viiveettömään ja toimivaan verkkopeliin toiminta on hysteerisen hauskaa, ja pelin parissa kuluu todella helposti tunti jos toinenkin.



Koska peliseuran valinta tapahtuu automaattisesti ja enimmäkseen pelaajan tietämättä, ystävien kanssa pelatakseen on syötettävä pelille ns. Friend Code, jonka voi kaivaa omasta pelistään ja lähettää ystävälle vaikka sähköpostissa. Syötettyään koodin voi valita vastustajatyypiksi "Friends", jolloin peli etsii linjoilla olevia ystäviä seuraksi. Muut valinnat ovat joko seuraa samalta mantereelta tai koko maailman laajuisesti.

Systeemissä vain on jokusia puutteita, jotka johtuvat lähinnä liiallisesta yksinkertaisuudesta. Ei ole mahdollista valita esim. yhtä kaveria ja täyttää loppuja paikkoja satunnaisilla pelaajilla, joten kaksinpelin aluksi odotellaan kauan, kun peli hakee ja hakee pelaajia lopuille paikoille, vaikkei Friends-listassa edes olisi kuin tämä yksi pelaaja. Samoin huomaa pian kaipaavansa jotain keinoa kommunikoida pelin aikana; vaikka Xbox Liven pentuinvaasio joskus syökin miestä, mahdollistaa se myös tapahtumien kommentoinnin kätevästi. Nyt pitää vain seurata, mitä muut tekevät ja edetä sen mukaan. Edes pelistä poistuminen ei onnistu ilman virtojen katkaisua - DS:n olemattomilla latausajoilla tämä ei ole varsinainen ongelma, mutta erikoista käytettävyyssuunnittelua kuitenkin.



Puutteistaan huolimatta DS:n verkkopeli Toimii isolla T:llä. Se on nopea, se on suosittu, sitä on helppo käyttää. Tuntuu koomiselta, kun parin tunnin MK-session jälkeen käynnistää PSP:n Twisted Metalin ja löytää muutaman hassun pelaajan hortoilemasta verkossa. Syy on helppo nähdä: Mario Kart on hyvä peli, joka myisi jo ilman verkkopeliäkin, mutta sen kanssa se on takuulla joulun hittejä - ja täysin ansaitusti.

Mario Kart DS
Nintendo
Suomenkielinen kotisivu

Hyvää:

• Pelattavuus
  
• Verkkopelin toimivuus
  

Huonoa:

• Pienet epäkäytettävyydet
  
• Ei mitään kommunikointikeinoa pelin aikana
  

Arvio: 94

Mikko Heinonen
Peliplaneetta.net