On ollut vaikea olla huomaamatta, että näin E3-messujen alla pelintekijät tuntuvat panttaavan demojaan messuilla julkaistavaksi. Onneksi Demoputkaan sentään riittää katsastettavaa. Tällä kertaa katsastetaan pari muikeata autopeliä sekä toiseen maailmansotaan *hohhoijaa* perustuvaa räiskintää. Sokerina pohjalla vielä yksi indie-roolipelin beta-versio.
SCAR - Squadra Corse Alfa Romeo
http://www.scar.blackbeangames.com/game.aspAlfa Romeo - tuo Italian lahja maailman henkilöautoilevalle kansalle. Alfojen ulkonäkö jakaa yleensä rajusti mielipiteitä, mutta jostakin syystä kyseisellä merkillä tuntuu olevan jokseenkin fanaattisiakin faneja. Ilmeisesti heitä on katsottu olevan sen verran että aiheesta on katsottu tarpeelliseksi tehdä jopa peli. PC:n lisäksi myös PS2:lle ja XBoxille ilmestyvä SCAR vaikuttaa jopa varsin lupaavalta. Autovalikoimaa pelistä löytyy suhteellisen harmittomista spagettikulhoista aina päätöntä vauhtia kulkeviin touring-autoihin saakka. Jokunen klassikkokin mahtuu joukkoon väriä tuomaan. Kaikkiaan menopelejä löytyy parikymmentä kappaletta, mikä tietenkin saattaa kuulostaa vähältä johonkin Gran Turismo 4:n tottuneelle, etenkin kun muita automerkkejä ei pelistä tietenkään edes löydy. Pelin pääpaino kuitenkin sijaitsee hieman toisaalla.
Italialaisia urheiluautoja ja roolileikkejä
 |
| Italialainen urheiluauto tositoimissa. |
Yksi pelin ehdottomasti tärkeimpiä ja mielenkiintoisimpia ominaisuuksia on roolipelimäinen kokemuspisteiden kerääminen. Peli mainostaakin olevansa ensimmäinen "CARPG". Yhden auton ohittamisesta saa esimerkiksi kymmenen pistettä expaa, kisan johtoaseman saavuttamisesta hieman enemmän ja niin edelleen. Kertyneillä pisteillä saavutetaan tasoja ja kertyneillä pisteillään voi hankkia kuskilleen parempia ominaisuuksia, kuten parantunutta näköä tai vaikkapa lisää kuntoa.
Pelin grafiikka ei hätkähdytä, mutta on ihan kohtuullista keskitasoa. Pelin valikkosysteemi on tosin paikoitellen omituinen, ja esimerkiksi ajaessa valikko ei suinkaan aukea ESC-nappia painamalla vaan välilyönnistä, mikä pisti hieman ihmettelemään pelintekijöiden logiikantajua. Rassien ajettavuus tuntui, jos ei nyt aivan realistiselta, niin ainakin varsin pelattavalta. Kunniamaininta on ehdottomasti annettava pelin musiikeista. Jatsahtavaa housea harvemmin peleissä kuulee, ja ainakin tässä tapauksessa jytä sopi peliin kuin nenä naamaan. Pienen tutkimuksen jälkeen kävikin ilmi että musiikit ovat pääosin legendaarisen Ennio Morriconen kappaleista tehtyjä remiksejä. Demo sisältää kolme erilaista rataa ja on mielestäni ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tapaus.
Squadra Corse Alfa Romeo -demoLive for Speed S2 DEMO ALPHA 0.5L
http://www.liveforspeed.comVuodesta 2002 asti ahkerasti työstetty Live for Speed alkaa lähestyä valmista tuotetta, joskaan tarkempaa aikataulua pelintekijätkään eivät vielä osaa sanoa. Tämän vuoden puolella kuitenkin oletettavasti pääsee täydestä versiosta nauttimaan. Pelin pääpaino on vankkumattoman realistisessa fysiikkamallinnuksessa. Peli kuuluu siihen peliryhmään joita ei kannata edes harkita pelaavansa pelkällä näppäimistöllä. Analoginen pad-ohjainkin on jo siinä ja rajalla että pystyykö autoa ohjastamaan, sen verran haastavaa ratinvääntöä on luvassa. Peliin on jo tässä vaiheessa liikkeellä varsin runsaslukuinen määrä kolmansien osapuolien tekemiä autoja. LfS:ssä on mukana myöskin vauriomallinnus, joka vaikuttaisi toimivan ihan kohtuullisen mukavasti. Auton vauhtiin törmäily ei tosin aivan tolkuttomassa määrin tuntunut vaikuttavan - ohjaukseen sitten sitäkin enemmän renkaiden aurauskulman muuttuessa nimensä mukaiseksi.
Vauhtia lissää kiukaaseen
 |
| Vauriomallinnuksen testaamisen tulos. |
Pelin visuaalinen ilme on tässä vaiheessa vielä kamalia valikoita lukuunottamatta hillityn realistinen - autot näyttävät autoilta ja radat radoilta, sen kummempia kruusailematta. Pelattavuutta on paha kritisoida - ovathan autot melko vaikeita ohjata, mutta toisaalta tuntuma on niin realistinen, että ajamaan oppiminen on varmasti palkitsevaa. Kohtuullisen pienitehoisen kotteron radalla pitäminen on aluksi työn ja tuskan takana, ja voin vain arvailla kuinka vaikeata on ohjastaa jotakin useamman sadan hevosvoiman tykkiä. Pelistä löytyy sekä yksinpeli että moninpeli verkossa, joista etenkin jälkimmäinen on varsin viihdyttävää hupia, olettaen että kuskit osaavat ajaa. Sanottava on tosin, että täysien aloittelijoiden kisat ovat nekin viihdyttäviä, joskin hieman eri tavalla... Realismin ystävät tuskin malttavat odottaa Live for Speedin lopullista versiota. Arcadeautoilun ystävien sen sijaan tuskin kannattaa peliä edes kokeilla.
Live for Speed S2 Alpha demoBrothers in Arms : Road to Hill 30
http://www.brothersinarmsgame.comVoi kuinka omaperäistä - toiseen maailmansotaan perustuva sotapeli! Tässähän alkaa siviilipalvelusmieskin toivomaan jo kolmatta maailmansotaa, että saisivat pelintekijät uusia virikkeitä. Brothers in Armsissa ei ole järin paljoa mitään mainitsemisen arvoista uutta mikä sinkoaisi sen kaikkien WW2-aiheisten pelien kärkeen. Kyllähän tämäkin pelinä ihan kohtuulliselta vaikuttaa, mutta kun saman aihepiirin parissa on taisteltu jo ainakin sadassa muussa pelissä, ei peli saa nostatettua kovinkaan korkeita odotuksia.
Voi veljet, missä lienet
 |
| Also starring Esa Pakarinen? |
Aseistettujen Veljien graafinen anti on ihan kohtuullisen näyttävää, joskin lähempää tiirailtuna tekstuureista kajastaa että pelistä on olemassa myös käännökset XBoxille sekä Pleikkarille. Räjähdykset ovat kuitenkin komeita ja maisemat kauniita. Ääninäyttelijät vetävät roolinsa roisisti ylinäyttelyn puolelle - pullamössöpoikien näköiset nuoret klopit yrittävät öristä muka liikaa viskiä ja tupakkaa vetäneen tosimiehen äänellä minkä ehtivät. Ei kovin uskottavaa siis. Pelissä on pyritty näennäisesti piilottamaan paljon parjatun tunnelijuoksun tuntua. Käytännössä liikkumisen vapaus on edelleen varsin rajoitettua vaikkakin useisiin muihin saman genren peleihin verrattuna liikkumatilaa jonkin verran onkin. Muka-realististen räiskintäpelien ystävät saattavat tästä lämmetä, mutta en menisi kuitenkaan povaamaan tästä uutta klassikkoa. Brothers in Armsin pitäisi jo löytymän kauppojen hyllyiltä.
Brothers in Arms: Road to Hill 30 -demoMount & Blade
http://www.taleworlds.com/index.htmlDemoputkan indie-annista vastaa Tale Worlds Entertainmentin työstämä roolipeli Mount & Blade. Ritariaikaan sijoittuva roolipeliseikkailu on vasta aikaisessa beta-testausvaiheessa, mutta tarjoaa jo nyt varsin paljon koukuttavaa tekemistä. Pelin alussa määritellään pelaajahahmon taidot perinteiseen roolipelityyliin sekä hahmotellaan kasvot hieman Sims 2:n tyyliin. M&B:n maailman kehutaan olevan dynaaminen, joten tehtäviä voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä. Pelimaailma onkin täynnä ei-pelaajahenkilöitä jotka elävät omaa elämäänsä. Jotakuinkin kaikkien hahmojen kanssa voi käydä keskusteluja ja varsin monella on tarjota jopa erilaisia tehtäviä pelaajan
ratkottavaksi. Yksin on varsin haastavaa taistella vähänkin isompia rosvojoukkoja vastaan, joten tavernoista voi palkata rahatilanteensa mukaan lisäjoukkoja.
Miekka kivessä
 |
| Hahmonluonti muistuttaa Sims 2:a. Siihen ne yhtäläisyydet loppuvatkin. |
Mount & Bladen taistelusysteemi vaikuttaa varsin hyvältä. Miekkaa heilutellaan reaaliajassa ja taistelussa on todellista sotimisen makua. Kehnohkosta grafiikastaan huolimatta pelin hyvä tunnelma välittyy pelaajalle asti. Pelin äänipuoli on varsin minimalistinen, mutta ne vähäiset äänet toimivat niin kuin pitääkin. Tale Worlds osoittaa että hyvään ja toimivaan peliin tarvitaan ennen kaikkea hyvä idea ja kosolti tunnelmaa. Toivotaan silti, että pelin grafiikka saisi vielä hieman lisäpotkua, sillä pienellä siloittelulla tästä saisi vielä todella hyvän pelin. Tällaisenaankin se tarjoaa jo tuntikaupalla tekemistä, mutta luulenpa että Suuri Yleisö (tm) saattaa helposti sivuuttaa pelin jos se ei täytä nykypäivän grafiikan laatukriteereitä...
Mount & Blade 0.623Tulisi nyt jo se kesä
Äitienpäivä meni, eikä takatalvea tullut. Lieneekö se kesä sitten ihan oikeasti tulossa. Muistakaa käyttää kaikki sadepäivät hyödyksi pelaamalla ahkerasti. Jos tiedät hyviä ja ajankohtaisia indie-pelejä niin pistäpä minulle mailia. Muutkin demoputkaan sopivat juttuvinkit ovat aina tervetulleita, kuten myös niin negatiivinen kuin positiivinenkin palaute. Ei muuta kuin ensi kuuhun!
Jarkko Rotstén
Peliplaneetta.net